”Sillä sellaisina hetkinä olen tosi onnellinen.”

Meidän ajassamme on paljon vitsauksia. On paljon ääripäitä. Toisaalta on onnellisuutta. Toisaalta on käsittämätöntä onnettomuutta. Toisaalta on taivaanrannanmaalareita, jotka elävät hetki kerrallaan, vailla huolta huomisesta. Toisaalta on äärimmäisyyksiin vedettyä, pakonomaista suorittamista. Onnellisuudesta ja onnellisuuden tavoittelustakin on tullut suoritus. Koko ajan halutaan saavuttaa enemmän. Saada lisää. Kokea lisää ja enemmän. Olla niin hetkessä. Tuntea, haistaa, maistaa, rakastaa, vihata. Niin paljon kaikkea, koko ajan kiire olla onnellinen ja tehdä niitä asioita, joista tulee niin onnelliseksi. Joista saa tyydytystä, joista tulee hyvä mieli. Joista kertyy muistoja ja kokemuksia.

Muutama päivä sitten huomasin, että minulle oli käynyt kuin huomaamatta niin, että onnellisuuden kokemuksen tavoittelusta oli tullut suoritus. Piti niin kovasti olla koko ajan onnellinen, että unohdin elää ja olla läsnä niissä hetkissä, joista oikeasti minulle tulee onnellisuuden kokemus. Suoritus, joka sai minut puristamaan onnellisuuden pelin mailaa niin lujasti, että rystysissä ei kiertänyt enää veri.

Havahduin tähän kaikkeen vasta, kun eräänä päivänä oli oikeasti kivaa tekemistä ihanassa seurassa ja unohdin ajatella, kuinka onnellinen minun pitää koko ajan olla. Vasta tuon päivän iltana huomasin, että hitsi – olen ollut tänään pitkästä aikaa tosi onnellinen. Ja mistä se johtui? Se johtui siitä, että heitin mailan nurkkaan, tein itselle mieluisia asioita, enkä ajatellut, että nyt minun pitää olla tästä kaikesta valtavan onnellinen. Tajusin, että olin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan läsnä hetkessä, aidosti omana itsenäni pysähtyneenä ja keskittyen juuri siihen, mitä olin kulloinkin tekemässä ja missä, kenen kanssa.

Tuo päivä sai minut taas kerran tajuamaan sen, että minulle onnellisuus on tärkeää. Todella tärkeää. Mutta se ei ole hampaat irvessä suorittamista. Onnellisuus ei tule sitten, kun on suorittanut tietyn määrän asioita ja tehnyt kaiken to-do-listalta. Onnellisuus ei tule ’sitten kun’. Onnellisuus on nyt. Tässä hetkessä. Läsnäolo, aito pysähtyminen, kohtaaminen. Onnellisuus on sitä, että lakkaa ajattelemasta pakonomaisesti pyrkimystä tulla onnelliseksi.

 Sen huomaa, kun on onnellinen. Sen huomaa, kun ei ole onnellinen. Sen huomaa, kun yrittää liian kovasti olla onnellinen ja siinä hetkessä huomaa, miten onnellisuus kaikkoaa kauemmaksi ja kauemmaksi. Päätän siis lakata suorittamasta onnellisuutta, harjoittaa läsnäoloa, kuunnella sydämen ääntä ja luottaa elämään. Sillä sellaisina päivinä olen tosi onnellinen.  

❤ Pauliina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s