Sitoudunko?

Aamun podcast-nauhoituksissa aiheena oli sitoutuminen. Vajaan puolen tunnin keskustelun myötä jäin asiaa vielä itsekseni pohtimaan.

Mitä oikeastaan on sitoutuminen?

Ajattelen, että sitoutumiseen tarvitaan monta asiaa. Arvot; ne ohjaavat ihmistä valinnoissa ja päätöksissä. Arvojen tunnistamiseen taas vaikuttavaa itsetuntemus, johon kaivataan rohkeutta kohdata itsensä ja erottaa itselle oleellinen siitä, mikä ei ole tärkeää. Sitoutuessaan johonkin; ihmiseen, työhön, harrastukseen, asuntoon, elämäntapaan, mihin tahansa, tärkeää on että esittää itselleen kysymyksen ’miksi’ ja osaa myös vastata siihen omista lähtökohdista. Varmaan jokaisella on ainakin jossain määrin kokemusta vastoin itseä tekemisestä, mutta sitoutuakseen pidemmän päälle on arvomaailman kohtaamisella merkitystä.
Mietin myös, voiko jollain aikamääreellä mitata sitä, onko ihminen sitoutunut vai ei. Olisiko jokin mittari, mikä kertoisi sitoutumisesta. Mutta sehän vaihtelee asiasta riippuen. On varmasti eri oletus kestosta, kun sitoutuu avioliittoon tai työprojektiin. Sitoutuminen muutaman vuoden mittaiseen koulutukseen kysyy erilaisia motivaatiotekijöitä kuin päätös perustaa perhe. Harrastukseen sitoudutaan varmasti enemmän hauskuus ja ilo edellä, kun taas työhön mm. itsensä toteuttamisen ja taloudellisista näkökohdista.

Sitoutuminen on päätös ja valinta. Toisaalta sitoutuminen voi tulla tekemisen myötä. Joskus sitä huomaa, että alkaa tehdä jotakin asiaa joka kehittyy toistuvaksi toiminnaksi. Kun huomaa saavansa onnistumisia tekemisessä, voi ikään kuin matkan varrella päättää sitoutua tekemiseen.

Me sitoudumme asioihin läpi elämämme. Isoihin ja pieniin, näkyviin ja näkymättömiin. Osa sitoutumisista on lyhyempikestoisempia kuin toiset, eikä siinä ole mitään väärää. Ihminen kasvaa ja kehittyy ja osa kasvun prosessia on aloittaa ja lopettaa asioita. Itsensä etsiminen ei aina ole helppoa ja siihen matkalle osuu monenlaisia valinnan paikkoja. Toisinaan sitä sitoutuu täysillä johonkin asiaan, antaa kaikkensa ja panostaa satasella huomatakseen jonkin ajan kuluttua, että kaikki mitä sillä asialla on sinulle annettavaa on annettu ja toisin päin. Niin elämä menee eteenpäin ja meille tarjoutuu aina uusia mahdollisuuksia sitoutua. Uusia itsetuntemusta testaavia valinnan paikkoja, uusia hetkiä punnita mikä on tärkeää.

Mitä sinä ajattelet sitoutumisesta?

Valoisia talvipäiviä,
Pauliina

Vastaa